Viimeaikoina on tullut herkuteltua ja mussutettua jäätelöä vähän liiankin kanssa, joten nyt arkisin ainakin luvassa kevyempiä reseptejä. Sovittiin poikakaverin kanssa, että sunnuntaisin saan kokkailla mitä haluan ja vähän leipoakin, mutta muuten ollaan kevyemmällä linjalla toistaiseksi.
Tänään onnistuin ensimmäistä kertaa tekemään maukasta kasviskeittoa! Itse asiassa ihan älyttömän maukasta! Hyvä ettei lautasia nuoltu…

Porkkanaperunasosekeitto
2 reilua annosta
- 3 isoa perunaa
- 3 isoa porkkanaa
- 1 sipuli
- 2 tomaattia
- kasvisliemikuutio (Maggi FondCups)
- mascarpone-juustoa (tai maustamatonta tuorejuustoa)
- suolaa
- mustapippuria
- 3 vartta tuoretta basilikaa
Kuori ja kuutioi peruna, porkkana, sipuli ja tomaatti. Anna kiehua ~25 min kunnes kasvikset ovat kypsiä. Kaada kattilasta suurin osa vedestä pois, lisää mascarpone ja basilika ja soseuta sauva- tai tehosekoittimella. Lisää mustapippuria ja suolaa maun mukaan.
Viikonloppuna syötiin myös lihaperunasoselaatikkoa hirvenjauhelihasta. Kuva unohtui karmean nälän seurauksena ottaa, mutta tässä resepti.
Lihaperunasoselaatikko
4 annosta
- 1½ kg perunoita
- 1 lihaliemikuutio
- 500 g hirvenjauhelihaa (hyvää tulee naudastakin)
- 1 iso sipuli
- 2 dl maitoa
- 2 rkl voita
- suolaa
- mustapippuria
- 150 g emmentaljuustoraastetta
Kuori ja kuutioi perunat ja kiehauta lihaliemikuution kanssa ~20 min kunnes ovat kypsiä. Kuutioi sillä välin sipuli, kuullota pannulla, lisää jauheliha ja ruskista. Mausta suolalla ja mustapippurilla. Lisää kypsiin perunoihin voi ja maito ja survo muusinuijalla. Tarkista muusin suola ja lisää tarvittaessa. Levitä voideltuun uunivuokaan ensin puolet perunamuusista, seuraavaksi paistettu jauheliha ja vielä päällimmäiseksi loppu perunamuusi. Ripottele päälle juustoraaste ja paista 225 asteessa 25 minuuttia.
Poikakaveri on kotoisin pohjoisemmasta ja käytti muusinuijasta hassua sanaa “pottutööttä”. Naurattaa vieläkin kun sen sanoo ääneen… Pitänee alkaa käyttämään tuota!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti