3/18/2011

Meni vähän hienosteluksi…

Tänään oli pieni snobbailupäivä ja ruokalistalla ostereita ja sinisimpukoita. Pitänee kuitenkin puolustautua kertomalla, että oli ensimmäinen kerta kun kokkailin kotona kumpaakaa. Työn puolesta on ollut mielessä testailla jo pitempäänkin ja nyt sitten vihdoinkin tarttuivat töistä mukaan.

Ostereista jäi kuvat ottamatta, kun poikaystävä avasi niitä niin touhukkaana ja tekivät kauppansa niin pikaisesti. Limellä maustettiin ja turhapa niitä on alkaa kummemmin tuunaamaan kun itselle oli vasta toinen kokemus ja poikaystävälle ensimmäinen.On muuten aika jännä, että kun ensimmäisen kerran maistoin töissä osteria tuli sellainen hassu olo, ihan kuin olisi juonut lasin viiniä. En netistä kyllä löytänyt mitään viitteitä siihen, että se ostereista johtuisi mutta tällä kertaa tuli sama outo olo. Saattaapa olla joku psykologinen juttukin…

Täytyy sanoa, että osterit oli ehdottomasti oma suosikki mutta sinisimpukat oli kyllä myös ylättävän hyviä.



Tuoreet simpukat tarkastettiin tiskillä, mutta piti ne kotona koputella vielä läpi. Simpukoiden pitää siis olla eläviä, kun niitä alkaa kokkailla. Tiukasti kiinni olevien simpukoiden voi luottaa olevan elossa ja auenneista ne voi testata koputtamalla vaikka työtasoon; jos simpukka sulkeutuu itsestään se on elossa ja jos taas ei, niin se pitää nakata menemään. Kuolleita löytyi vielä kotiin kiikutetuistakin aika monta, mistä yllätyin. Täytyy laittaa korvan taakse kun itse noita myy…

Valmistin sinisimpukat töistä mukaan napatulla simppelillä reseptillä:

Sinisimpukat valkoviinissä

  • 1 kg eläviä sinisimpukoita

  • 1 pilkottu sipuli

  • 1-2 valkosipulin kynttä

  • 2 dl kuivaa valkoviiniä (itse nappasin vaan sen Alkon halvimman pikkupullon kuivasta viis ja metsään meni… kannattanee käyttää jotain perus jees kuivaa)

  • ½ dl vettä

  • kermaa

  • musta- ja valkopippuria

  • yrttejä maun mukaan, mm. rosmariini, tilli, salvia, timjami, persillja, sahrami (käytin itse timjamia)

  • suolaa (Maldonin sormisuolaa jällleen, se on paljon maukkaampaa kuin perus Jozo)

    Pese simpukat hyvin ja poista “parta”. Kuullota sipuli ja valkosipuli voissa. Lisää viini, vesi ja mausteet ja anna kiehua muutama minuutti. Lisää simpukat ja peitä kannella. Anna kiehua kunnolla 2-3 minuuttia ja ravista kattilaa sillon tällön. Kun simpukat on auenneet lisää kerma. Nosta simpukat syvälle lautaselle ja kaada liemi päälle. Tarjoile tuoreen patongin kanssa.




Simpukat ja osterit on ainakin poikaystävän ja Hesarin mukaan hyvä tekosyy korkata myös kuoharipullo. Tämä Hubert Deluxe on oikeasti maailman parasta skumppaa! Ja käytännössä ilmaista vieläpä. Maksaa Slovakiassa Tescossa nelisen euroa eli on tosi kallista paikallisella mittapuulla. Tätä voisi vahingossa juoda vaikka pari litraa ennen kun huomaisi että on kyse alkoholijuomasta… Harmi (tai onni) että tuliaisena toin vain yhden pullon.

Siinäpä sitä snobbailua vähäksi aikaa. Onneksi ollaan poikakaverin kanssa päätetty, että sitten kun mennään Michelin-ravintolaan syömään, niin skipataan jälkkärit ja kahvit ja mennään Mäkkäriin jätskille ja kahville, koska ne on vaan siellä niin hyviä. Ja jotta tasapaino säilyisi!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti