3/17/2011

Hirvenfilettä, rucolasalaattia ja Mint Julep - eli ensimmäisen postaus!

Olen yrittännyt keksiä millä saisin talteen uudet ideat, mestariteokset, pieleen menneet, vinkit, reseptit joita olen ajatellut testata kunhan ehdin ja ihan kaikenlaisen intoilun liittyen hyvään ruokaan ja vähän juomaankin. Ja mikäs sen parempi tapa siihen kuin blogi, sillä jos muutkin saavat samalla huvitusta tai vinkkejä touhuamisestani, niin mikä ettei!

Olen 23-vuotias tyttö ja sain kipinän kokkailuun kun aloitin työt liha- ja kalatiskin takana. Töitä alalla on tullut tehtyä jo viiden vuoden ajan ja ihan hitusen olen hankkinut kokemusta myös baarihommista ihan mielenkiinnon vuoksi. Nykyään heiluttelen lihakirvestä enää vain opiskeluiden sivussa, mutta into kokkailuun on silti vain kasvanut räjähdysmäisesti viimeisen vuoden aikana.

Ja sitten asiaan!

Olen ollut flunssassa ja tänään jaksoi vihdoin tehdä jotain järkevää ruokaa, vaikkakin helppoa ja nopeaa. Poikakaverin perhe käy hirvimetsällä ja on aika etuoikeutettu olo kun sieltä saa hirvenlihaa pakastimen täydeltä. Tässä siis hirven ulkofilettä ja rucolasalaattia. Kaikessa yksinkertaisuudessaan tämä on varman yksi lempiruoistani!



Hirvessä on ainoastaan ripaus Maldon sormisuolaa ja mustapippuria. Muuta siihen ei kannata laittaakaan.

Rucolasalaatti

  • rucola

  • keräsalaatti

  • tomaatti

  • kurkku

  • mozzarella

  • oliiviöljyä ja balsamicoa

  • sormisuolaa ja mustapippuria


Jälkkäriksi tein Sillä silmällä -sarjasta tänään bongatun Mint Julepin, joka osoittautuikin poikaystävän  mukaan kunnon äijädrinkiksi lähteestä huolimatta. Herra oli siis erittäin mielissään.



Mint Julep

  • 1 rkl tomusokeria

  • 5 isoa mintunlehteä

  • 2 rkl vettä

  • 4 cl bourbon viskiä


Murskaa minttu ja tomusokeri lasiin siten, että lehdet eivät mene täysin rikki. Lisää vesi ja sekoita. Lisää lopuksi jäät ja viski ja sekoita kevyesti.

Kuten kuvasta näkyy, niin lasi on ihan väärä eikä ulkonäkö muutenkaan kovin kehuttava ole, mutta olihan se tosi hyvää! Pitänee lähteä lasiostoksille ja oikea survin voisi myös olla ihan kätevä - käytin kauhanvartta…

Flunssasta johtuen on ollut aikaa katsella telkkua ja tänään myös Jamie Oliver kokkaili Livillä aivan ihania tomaattiruokia. Pitää yrittää huomisen puolella metsästää reseptejä, kun en kuolaamiseltani ehtinyt muistiin kirjoittaa…

Lisäksi Brittien Arvostele mun illallinen tunnissa -sarjassa leivottiin Banoffee-torttua, jota aijon myös heti testata sopivassa välissä. Näytti sen verran imelältä, eli juuri mulle sopivalta!

Lähde

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti