2/29/2012

Jauhelihapiirakka, muffinssit ja Pinterest

Tosi hyvä idea addiktoitua johonkin uuteen nettisivuun juuri ennen uuden työn alkamista (huomenna eka päivä!), mutta Pinterest on ihan loistava palvelu! Olen käynyt kurkkimassa sivua jo jonkin aikaa ja miettinyt onko siitä mihinkään, pari päivää sitten sain pakkomielteen hankkia jostain kutsun sinne ja  tänä aamuna vihdoinkin sen  sain. Palvelu on uusi ja markkinointikikkana mukaan pääsee vain kutsulla. Kutsuja voi saada mukana olevilta kavereilta tai rekisteröittymällä "jonotuslistalle" Pinterestin nettisivuilla.

Mutta siis kyseessä on netissä toimiva pin board eli ilmoitustaulu, johon voi kerätä kuvia luomiensa kategorioiden alle ja tutustua muiden käyttäjien tekemiin kuvakokoelmiin. Tässä vaiheessa minullakin tyssäsi, että mitähän iloa tuosta muka on. Mutta kuvia on kätevä kerätä esimerkiksi resepteistä, joita tulee vastaan ruokablogeja selaillessa ja sivusto taas linkittää kuviin osoitteen takaisin blogiin ja reseptiin ja se jää sinulle talteen. Tai jos olet laittamassa kodin sisustuksen uusiksi voit nettisisustuskauppoja selaillessa laittaa kaikki eteen tulevat ihanuudet kätevästi talteen Pinterestiin ja kuvista löydät linkit takaisin kauppoihin, kun päädyt ostamaan tuotteen. Päin vastoin taas Pinterestissä voi selaillla esim ruoka-kategorian alle kerättyjä pin boardeja, joista löytyy kuvia herkuista reseptilinkkeineen. Ihan tosi kätevä systeemi! Jos olisin keksinyt tämän sillon puoli vuotta sitten kun aloin maanisesti selailla sisustuskauppoja tätä uutta kotia silmällä pitäen, olisin säästänyt monet harmaat hiukset ja kiroilut.

Ihanimmat siis nykyisin myös Pinterestissä! Kerään tuonne talteen kaikki bloggaamani reseptit ja lisäksi keittiöön ja kotiin liittyviä löytöjä sekä muita suosikkejani. Käykää kurkkaamassa!

Eilen tuli leivottua niin suolaista kuin makeaakin. Jauhelihapiirakkaa ja luottomuffinssiohjeella kirsikkasuklaamuffinsseja.



Jauhelihapiirakka

  • 1 pkt piirakkataikinaa

  • 400 g naudan jauhelihaa

  • sipuli

  • punainen paprika

  • maustekurkku

  • ½ rasiaa kirsikkatomaatteja tai 1 iso tomaatti

  • 1 prk tomaattipyrettä

  • 2 kananmunaa

  • 2 dl ruokakermaa

  • pari tippaa tabascoa tai ripaus chiliä

  • mustapippuria

  • valkopippuria

  • suolaa

  • 1 dl juustoraastetta


Kuutioi sipuli ja kuullota pannulla ja lisää sitten jauheliha sekaan paistumaan. Kuutioi paprika ja maustekurkku sekä puolita kirsikkatomaatit. Sekoita kaikki paitsi piirakkataikina kulhossa hyvin sekaisin. Pippuria ja suolaa saa olla melko reilusti. Painele piirakkataikina isohkon piirakkavuoan tai irtopohjavuoan pohjalle ja reunoille ja levitä taikina sekä lopuksi juustoraaste vuokaan. Paistele 175-asteisessa uunissa 35 minuuttia.



Piirakka oli tosi herkkua, mutta kokeilin nyt ensimmäistä kertaa tätä muna ja kerma -versiota ja pitää myöntää että itse tykkään enemmän tuorejuuston kanssa hyydytetyistä piirakoista. Eli sama resepti onnistuu myös kun korvaa ruokakerman ½ paketilla tuorejuustoa ja 1 purkilla kermaviiliä ja laittaa vain yhden munan. Nam!

Lahjoitin tori.fi:n kautta meidän vuosia palvelleen astianpesukoneen pois. Uudet omistajat kävivät eilen hakemassa koneen ja toivat "maksuksi" kuitenkin suklaalevyn (selkeesti hyvä vaihtokauppa!).  Leivoin jauhelihapiirakan kypsymistä odotellessa sitten pitkästää aikaa muffinsseja ja käytin tuon Fazerin Sinisen ja jääkaapista löytyvää kirsikkahilloa niihin. Oli muuten erinomainen lopputulos! Hyvin on myös toiminut suklaa ja persikkapalat sekä mansikkapalat ja valkosuklaa. Tämä muffinssiresepti on hyvä perus, johon voi sitten mausteeksi sekoitella mitä milloinkin.



Kirsikkasuklaamuffinssit
n. 25 kpl

  • 4,5 dl vehnäjauhoja

  • 2,5 dl sokeria

  • 2,5 tl leivinjauhetta

  • 2 rkl kaakaojauhetta

  • ½ tl suolaa

  • 2 dl maitoa

  • 2 munaa

  • 2 tl vaniliinisokeria

  • 75 g voita

  • 200 g maitosuklaata

  • 4 rkl kirsikkahilloa


Vatkaa maito, munat, vaniljasokeri ja voisula. Seos ei kovinkaan kuohkeaksi vaahdoksi vatkaudu ja se on normaalia. Siivilöi jauhot, sokeri, leivinjauhe, kaakaojauhe sekä suola toisessa kulhossa sekaisin ja sekoita sitten nesteeseen. Lisää haluamasi täytteet, eli tässä tapauksessa suklaamurut ja kirsikkahillo, sekaan ja jaa muffinssivuokiin.  Paista 200-asteisessa uunissa 25 minuuttia.

Jos valitsemasi täytteet on kovin kuivia ja taikina tuntuu liianpaksulta, voit lorauttaa sekaan vähän maitoa.

2 kommenttia:

  1. tänään sain viimein kutsun ja nyt tutkin mitä muut ovat sinne laittaneet :)

    VastaaPoista