Blinit
4 annosta (pannusta riippuen 12-20 kpl)
- 4 dl kermaviiliä
- 24 g hiivaa
- 2 dl tattarijahoja
- 2 tl sokeria
- 1 dl maitoa
- 2 tl suolaa
- 2 rkl voisulaa
- 2 keltuaista
- 2 valkuaista
Lämmitä kermaviili kattilassa kädenlämpöiseksi ja sulata siihen hiiva. Lisää tattarijauho ja sokeri ja jätä kohoamaan vähintään puoleksi tunniksi. Kohotuksen jälkeen lisää taikinaan kuumennettu maito johon voi on sulatettu sekaan, suola sekä keltuaiset ja sekoita taikina. Vatkaa valkuaiset kovaksi vaahdoksi ja nostele varovasti taikinaan. Paista samantien.
En ole vieläkään saanut ostettua blinipannua (enkä lettupannua, koska letut pitää olla isoja!) joten paistelin nämä tavallisella paistinpannulla kolme kerrallaan.
Lisukkeina smetanaa, punasipulia, suolakurkkuja ja hunajaa (hyvä yhdistelmä, oikeasti!), lämminsavulohta ja Stockan kalatartaria. Blinien kanssa toimii myös katkaravut, kylmäsavulohi, graavilohi ja kaikki uuniperunoille tarkoitetut kermaviilitäytteet sun muut. Melkeinpä mikä vain. Tuo Stockan kalatartar on kanssa mainitsemisen arvoista tavaraa! Sekoitettu graavilohta ja graavisiikaa, sipulia ja mausteita. Aivan järkyttävän hyvää. Ja vielä parempaa siitä tulee, kun sen sekoittaa majoneesipohjaiseen katkarapusalaattiin. Vesi herahtaa kielelle kun ajatteleekin...
Jälkkäriksi syötiin suklaakakkua ja marenkileivosta, joka on aika vasta perustetun Oulunsalon Tuulihatun käsialaa ja raparperifanille erityisen mieleen. Hyvännäköisiä kakkuja ja muita herkkuja näyttäisi myös putiikista löytyvän!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti